lauantai 21. huhtikuuta 2012

Kasviskarppausta vai sekaruokaa ympäristölle?

Myös kasviskarppauksella on saatu tutkimuksessa hyviä terveystuloksia, mutta jatketaan vielä hetki ympäristöteemalla. Onko kasvissyönti ympäristöystävällisempää ja eettisempää kuin sekaruokavalio?

Paljon myös hiilihydraattitietoista ruokavaliota käsitellyt tietokirjailija Varpu Tavi on perehtynyt tähän kysymykseen tarkemmin kirjassaan Maanantaisoturin dieetti. Varpu tarjosi ystävällisesti lukijoillemme seuraavan kysymystä käsittelevän otteen kirjastaan:
Varpu Tavi: Maanantaisoturin dieetti

OTE julkaistaan kirjailijan luvalla:

Onko kasvissyönti ympäristöystävällisempää ja eettisempää?

Kasvissyöntiä pidetään yleisesti ekologisesti kestävämpänä vaihtoehtona kuin sekaruoan syöntiä. Ekologisen jalanjäljen mukaan mittaamalla näin onkin. Ekologinen jalanjälki kuvaa sitä, kuinka suuri maa- ja vesialue tarvitaan ihmisen tai ihmisryhmän kuluttaman ravinnon, materiaalien ja energian tuottamiseen sekä syntyneiden jätteiden käsittelyyn.

Suomalaisten ekologisessa jalanjäljessä on vielä parantamisen varaa. Vuonna 2010 julkaistussa WWF:n Living Planet -raportissa se oli 6,2 hehtaaria. Tällä lukemalla Suomi on maailmassa sijalla 12. Sekaruoan syöjillä on suurempi ekologinen jalanjälki, koska lihantuotantoon tarvitaan isompi pinta-ala kuin pelkän viljan: laidunmaan ja rehuviljan lisäksi lihantuotanto kuluttaa paljon vettä ja energiaa.

Elävässä elämässä asia ei kuitenkaan ole ihan noin yksiselitteinen. Todellinen ekologinen ongelma ei välttämättä ole lihansyönti sinänsä, vaan lihan tuotantotapa ja tehomaatalous ylipäätään. Tehokkuuden ja tuottavuuden nimissä lihakarjalle on ryhdytty syöttämään viljaa, vaikka se tekee nautaeläimet sairaiksi. Naudan ruoansulatus on luotu selluloosaa varten, se pystyy käsittelemään ruohoa ja heiniä, joista ihmisen ruoansulatus ei selviä. Koska tehotuotannon lihakarjalle tarvitaan paljon viljaa, on yhä laajempia alueita maapallon pinta-alasta raivattu viljelysalaksi. Kun jo alunperin maapallon pinta-alasta noin 2/3 ei ole viljelysalaksi kelpaavaa, joudutaan sitä jäljelle jäävää kolmannesta riistämään koko ajan tehokkaammin ja tehokkaammin.

Suunnattoman suuret maissi-, soija- ja vehnäpellot, joissa nykyisin viljellään yhä enemmän geenimuunneltuja lajikkeita, tuhoavat ympäriltään muun luonnon, ja hyvin lyhyessä ajassa koko maaperän. Alkuperäinen luonto saa väistyä megaluokan teollisen maanviljelyn tieltä. Megaluokan tehokkuus vaatii tietysti megaluokan keinolannoitteet, joiden tuottamiseen käytetään fossiilisia polttoaineita, eli öljyä, kivihiiltä, maakaasua ja turvetta, jotka ovat uusiutumattomia luonnonvaroja. Voidaan esittää myös sellainen näkökulma, että mikäli kaikki maailman ihmiset muuttuisivat kasvissyöjiksi, tarvitsisimme edelleenkin hirviömäisiä maatilatehtaita, keinolannoitteita ja sähköenergiaa. Tuulimyllyt eivät siihen energiantuotantoon riittäisi. Yhä laajemmat alueet metsiä kaadettaisiin tehoviljelyn tieltä, ja yhä laajemmat alueet maapalloa altistuisivat eroosiolle. Eikä maailman nälkäongelma silti ratkeaisi.

Mitä tapahtuisi eläimille? Tarkoitus lienee, että tuotantoeläinten määrä laskisi pikkuhiljaa lihansyönnin vähentyessä. Mutta mistä luomutilat saisivat lannoitteensa, jos ei karjaa olisi? Villieläinkannat lisääntyisivät holtittomasti, koska me ihmiset jo olemme saaneet luonnon pois tasapainosta. Vanhoina hyvinä aikoina eläinpopulaatiot hoitivat kantojen tasapainossa pidon itse, mutta nykyisin ihminen on jo monin paikoin pahoin sotkenut eläinten luonnollisten vihollisten ketjun. Mitä tekisi espoolainen, muovikengät jaloissaan kulkeva vegaanipoika, kun karhut alkasivat tulla kerrostalojen pihoille ruokaa etsimään?

---

Perinteinen pienimuotoisempi viljely perustuu maaperän hoitamiseen. Osan maasta annettaan kesannoida, maata lannoitetaan kompostimullalla ja lietelannalla, viljelykasveja vaihdellaan jne. Laiduneläimet syövät ihmisravinnoksi kelpaamatonta ruohoa ja muuttavat sen lannoitteeksi viljelyksille. Kotieläimiä tarvitaan maaperän hedelmällisenä pitämiseen.

Kasvissyöjät rajaavat usein syömisensä periaatteella: "en syö mitään, jolla on kasvot" tai "en syö mitään, joka kykenee tuntemaan tuskaa" tai "en syö mitään, jolla on äiti". Hyvin kauniita periaatteita, mutta missä kulkee raja? Suomalaiset vegaanit vetävät rajan hyönteisiin. Siis itikoita saa tappaa? Mutta onhan hyönteisilläkin kasvot ja äiti?

---

Tehokkaimmin suojelemme luontoa ja kunnioitamme eläimiä, kun boikotoimme niin tehotuotettua lihaa kuin muitakin tehotuotettuja maataloustuotteita, ja painotamme syömisemme kasviksille; ja ennen kaikkea ostamme mahdollisimman paljon lähialueilla luonnonmukaisin periaattein tuotettua ruokaa, ja reilun kaupan tai kestävän kehityksen sertifikaatilla varustettua tuontiruokaa.

Maanantaisoturin keinoja eettiseen ja ympäristökuormitusta vähentävään syömiseen
  • Syö vuodenaikojen mukaan. Talvella kasvihuoneissa kasvatetut vihannekset eivät ole ilmastoystävällinen vaihtoehto, mutta esimerkiksi juurekset ovat.
  • Suosi luotettavasti sertifioituja tuotteita sekä lähi- ja luomuruokaa.
  • Älä tuhlaa ruokaa, hyödynnä tähteet.
  • Vältä häkkikanaloiden munia. Älä syö broileria. Suosi luomu- ja maatiaiskanojen lihaa ja munia.
  • Suosi luomumaitoa.
  • Vältä tehokasvatetun lihan syömistä. Suosi lammasta, poroa, laidunlihaa ja riistaa. Osta mieluummin vähemmän ja laadukkaampaa lihaa.
  • Syö vain lähikalastajien pyytämiä kaloja tai MSC-sertifioituja kalajalosteita.
Miten Varpu sitten itse syö?

"Ekologisimman ruoan tuotantotavan - eli pienimuotoisen lähituotannon - ja toisaalta maailman nälän poistaminen ovat vaikeasti yhdistettävä asia. Mutta en pidä sitä mahdottomana toteuttaa. Teoriassa. Käytännössä ihmisen loputon ahneus vie voiton. Omalta kohdaltani olen ratkaissut asian siten, että suosin luomu- ja laidunlihaa sekä riistaa, ostan vastuullisesti pyydettyä kalaa aina kun mahdollista, ja syön paljon kasviksia. Maailma ei siitä pelastu, mutta ainakin elän kuten saarnaan."

Lämpimät kiitokset Varpulle kirjaotteesta ja kommenteista.

Lisätietoja kirjasta: Uutuuskirja Maanantaisoturin dieetti
Lue myös: Karppaus ja ympäristö

perjantai 20. huhtikuuta 2012

Karppaus ja ympäristö

Suomen luonnonsuojeluliitto ja ja Luonto-Liitto ovat yhdessä tiedottaneet, että karppaamalla laihduttaminen paisuttaa ympäristöjalanjälkeä. Olisi kuitenkin toivottavaa, että nämä ympäristöyhdistykset ymmärtäisivät, mitä karppaus on ennen sen kritisointia.

Ensinnäkin vähähiilihydraattinen ruokavalio eli karppaus on toki tehokas laihdutusruokavalio, mutta se on myös terveellinen ruokavalio painonhallintaan laihdutuksen jälkeenkin. Kaikki karppaajat eivät laihduta. 

Toiseksi yhdistykset esittelevät tiedotteessaan karppauksen eläintuotteisiin perustuvana proteiinidieettinä. Tämä viimeistään osoittaa sen, etteivät tiedotteen laatijat ole ymmärtäneet karppauksen ideaa.

Elimistön proteiinin tarve ei kasva vähähiilihydraattisella ruokavaliolla. Olettaen, että proteiinia kuitenkin saadaan riittävästi, niin hiilihydraattien vähennyksessä menetetty energia voidaan korvata laihdutettaessa osittain ja laihdutuksen jälkeen kokonaan syömällä enemmän rasvaa.

Lisäksi karppaus ei myöskään välttämättä edellytä lainkaan eläinkunnan tuotteiden käyttöä. Kasvissyöjät voivat perustaa proteiinin saantinsa tiukemmalla hiilihydraatirajoituksella tofuun ja pähkinöihin, löysemmällä rajoituksella edellä mainittujen lisäksi myös mm. papuihin ja linsseihin.

Mitä karppaaja sitten käytännössä syö, ja onko se ympäristölle haitallista? Otetaan lähtökohdaksi ravitsemussuositusten lautasmalli, jota ympäristöyhdistykset eivät ole kritisoineet.


Karppaajan lautasmalli eroaa tästä jonkin verran. Kasvikset ja marjat sopivat hyvin. Leipä jätetään kokonaan pois. Myös perunat (tai riisi tai pasta) jätetään pois, ja tilalle otetaan tarvittaessa hieman lisää kasviksia. Liha vaihdetaan vähärasvaisista osista rasvaisempiin osiin, määrä voi pysyä ennallaan. Maito vaihdetaan rasvattomasta maidosta täysmaitoon. Mahdollisesti tarvitaan vielä hieman lisättyä rasvaa. 

Ravitsemussuositukset ja lautasmallin laatinut Valtion ravitsemusneuvottelukunta esittää, että broilerin nahka, lihan näkyvä rasva ja maidon rasva - arvokasta energiaa - heitetään hukkaan. Olisi toivottavaa, että ympäristöyhdistykset puuttuisivat aivan ensimmäiseksi näihin hölmöyksiin.

Tässä vielä tiivistettynä karppauksen plussat ja miinukset lautasmalliin verrattuna ympäristön kannalta:

+ Leipä ja margariini jäävät pois
+ Peruna (tai riisi tai pasta) jää pois
+ Lihasta käytetään myös rasvaiset osat, vähemmän hukkaa
+ Maito juodaan täysrasvaisena, vähemmän hukkaa
- Mahdollisesti enemmän kasviksia
- Mahdollisesti lisättyä rasvaa

Plussia on enemmän kuin miinuksia. Ottaen tämä kaikki huomioon, karppaus ei todellakaan vaikuta järin suurelta ympäristörikokselta. Saattaapa olla niinkin päin, että karppaus on suositusten lautasmalliin verrattuna ympäristölle hyväksi.

Lue myös: Kasviskarppausta vai sekaruokaa ympäristölle?

tiistai 17. huhtikuuta 2012

Tutkimus: Karppaus laihdutti tehokkaammin ja paransi verisuonten kuntoa

Maaliskuussa julkaistun tutkimuksen mukaan vähähiilihydraattinen ruokavalio oli laihdutuksessa tehokkaampi kuin vähärasvainen ruokavalio, ja kummallakin ruokavaliolla verisuonten kunto parantui laihtumisen myötä.


Johns Hopkinsin yliopiston tutkimus julkaistiin Amerikan Sydänliiton (AHA) tieteellisessä kokouksessa viime maaliskuussa. Tutkimuksessa oli mukana 60 ylipainoista miestä ja naista, jotka noudattivat kuuden kuukauden ajan joko vähähiilihydraattista tai vähärasvaista ruokavaliota. Vähähiilihydraattisella ruokavaliolla rasva tuli lihasta, maitotuotteista ja pähkinöistä. Molemmat ryhmät harrastivat liikuntaa ja tarkoitus oli saada ruoasta päivittäin yhtä suuri määrä energiaa.

Vähähiilihydraattista ruokavaliota noudattaneet laihtuivat keskimäärin 13,1 kg, reilusti enemmän kuin vähärasvaista ruokavaliota noudattaneet, jotka laihtuivat keskimäärin 8,5 kg. Koehenkilöiden verensuonten kunto parantui sitä mukaa kun he laihtuivat vatsan seudulta, ruokavaliosta riippumatta.

Johtavan tutkijan Kerry Stewartin mukaan hiilihydraattien korkeampi määrä hidastaa rasvanpolttoa laihdutettaessa. Hän totesi myös, että vähähiilihydraattista ruokavaliota noudattavien laihduttajien ei tarvitse olla huolissaan verisuontensa kunnosta.

Lisätietoja yliopiston tiedotteesta (englanniksi): Losing belly fat, whether from a low-carb or a low-fat diet, helps improve blood vessel function

sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

Hesari tarinoi karppaajista

Helsingin Sanomat otsikoi tänään nettisivuillaan, että väitöstutkimuksen mukaan karppaajat ovat alttiimpia diabetekselle. Otsikointi on kovin kummallinen, sillä kyseisessä tutkimuksessa ei ollut mukana karppaajia.


(Päivitys 16.4.) Tutkija Minna Similä Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta ei itse puhu lainkaan karppaajista julkaisussaan. Hesarin artikkelin kirjoittanut toimittaja kertoi, että otsikon on laatinut joku muu henkilö, ja että hänen itsensä mielestä se ei ole linjassa kirjoituksen kanssa. Yritän vielä selvittää, kuka tarkalleen otsikon on laatinut ja minkälaisella logiikalla.

Tämän uuden väitöstutkimuksen aineisto on saatu vanhemmasta suomalaisesta syövänehkäisututkimuksesta (SETTI). Siinä ei tutkittu karppauksen vaikutusta diabetesriskiin vaan vitamiinilisän vaikutusta syöpäriskiin. Tutkimuksessa mukana olleet henkilöt olivat tutkimuksen alkaessa 50-69-vuotiaita tupakoivia miehiä. Tutkimus alkoi vuosina 1985-88, jolloin miehet ainoan kerran täyttivät kyselylomakkeen syömisistään. Heidän syömistään myöhemmin ei seurattu. Seuranta diabeteksen suhteen päättyi vuonna 1997.

Olivatko päälle viisikymppiset tupakoivat miehet tuohon aikaan sitten karppaajia? Eivät olleet. He kertoivat syöneensä hiilihydraatteja noin 215-300 grammaa päivässä. Todellinen määrä on saattanut olla vieläkin suurempi, sillä tutkimuksissa henkilöt tyypillisesti aliraportoivat syömisiään eli kertovat syövänsä vähemmän kuin todellisuudessa syövät.

Varsinaisissa vähähiilihydraattista ruokavaliota eli karppausta käsittelevissä tutkimuksissa nimenomaan parantunut verensokerin hallinta eli pienempi diabetesriski on yksi tyypillisistä tutkimustuloksista. Karppausta ja diabetekseen sairastumista ei ole varsinaisesti vielä tutkittu, mutta espanjalaisessa PREDIMED-tutkimuksessa lievä hiilihydraattien vähentäminen ja rasvan (oliiviöljy tai pähkinät) lisääminen puolitti diabetesriskin, ilman liikuntaa tai laihdutusta.

Hesarin uutisointi herättää mielenkiintoisia kysymyksiä: Onko toimittaja lukenut tutkimusta ja ymmärtänyt lukemaansa? Onko otsikkoa vääristelty tarkoituksella lukijoiden kalastelemiseksi, iltapäivälehtien tyyliin? Onko Hesarin linja karppauksen vastainen, niin että myös valheellisia artikkeleja voidaan julkaista?

Tutkimuksen koko tekstin voi lukea THL:n sivuilta: Glycemic Index in Epidemiologic Study of Type 2 Diabetes (pdf). Sivuilla 6-7 on suomenkielinen tiivistelmä.

sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

Kevytkola on luultuakin terveellisempää superruokaa

Kevytkola on suomalaista superruokaa

Kevytkolan terveellisyydestä on saatu lisää näyttöä, kertoo sunnuntain Savon Sanomat. Lisätietoja kevytkolan terveysvaikutuksista sai Itä-Suomen yliopiston ravitsemustieteen huiputusyksikkö. Kuopiolaiset löysivät kevytkolasta muun muassa yhdisteitä, joita kasvien kasvattajat käyttävät puolustautuessaan tuholaisilta.


Pohjoismaisessa yhteishankkeessa tutkittavina oli verrokkiryhmiä, joista osa suosi kevytkolan sijaan sokerilla makeutettua kolaa. Tutkimuksessa havaittiin, että sydäntautiriskissä olevien miesten kolesterolitaso laski selvästi jaksolla, jolla nämä joivat kevytkolaa.

"Tavallinen kolajuoma on sokerisuudessaan virhevalinta etenkin sille, joka kärsii kakkostyypin diabetekselle altistavasta keskivartalolihavuudesta tai kolesteroliongelmista. Molemmat altistavat myös sepelvaltimotaudille", sanoo professori Hannu Kuurola.

"Ruokakaupassa kannattaisi ostaa kevytkolaa, joka auttaa myös painonhallintaa. Tavallinen kolajuoma sisältää lähinnä pelkkää hiilihydraattia. Kevytkola on suomalaista superruokaa", Itä-Suomen yliopiston ravitsemustieteen huiputusyksikössä työskentelevä tutkijatohtori Kati Sorsakorpi sanoo.

Kevytkola muun muassa tasoittaa verensokerin heittelyä. Lisäksi suolistobakteerit muokkaavat sen ohutsuolessa imeytymättömästä makeutusaineesta terveellisiä yhdisteitä, jotka saattavat suojata syövältä.