Tuoreen tutkimuskoosteen mukaan runsaasti rasvaa sisältävät maitotuotteet eivät ole yhteydessä sydän- ja aineenvaihduntasairauksiin. Sen sijaan ne ovat yhteydessä parempaan painonhallintaan.
Yhdysvaltalaiset tutkijat ovat koonneet yhteen kaiken tähän asti julkaistun maitorasvaan tai runsasrasvaisiin maitotuotteisiin ja lihavuuteen sekä sydän- ja aineenvaihduntasairauksiin liittyvän tutkimustiedon. Tutkimuskoosteen tulokset eivät tue nykyisiä suosituksia käyttää maitotuotteita vähärasvaisina tai rasvattomina.11:ssä tutkimuksessa 16:sta runsaampi maitorasvan syönti oli yhteydessä parempaan painonhallintaan pitkällä aikavälillä. Yhdessäkään tutkimuksessa eivät runsasrasvaiset maitotuotteet olleet yhteydessä lihomiseen, mutta joissakin tutkimuksissa nimenomaan vähärasvaiset maitotuotteet olivat yhteydessä lihomiseen.
Kuudessa tutkimuksessa 11:stä runsasrasvaiset maitotuotteet paransivat aineenvaihduntasairauksiin liittyviä veriarvoja. Vain yhdessä tutkimuksessa ne heikensivät veriarvoja, ja tämänkin tutkimuksen kerrottiin olevan heikosti suunniteltu.
Runsasrasvaisten maitotuotteiden yhteys diabetesriskiin oli epäselvä. Yhdessäkään kahdeksasta tutkimuksesta ne eivät olleet yhteydessä kasvaneeseen diabetesriskiin, ja kolmessa tutkimuksessa ne suojasivat diabetekseltä. Toisaalta kolmessa tutkimuksessa vähärasvaiset maitotuotteet olivat yhteydessä pienempään diabetesriskiin, ja samoissa tutkimuksissa runsasrasvaisilla maitotuotteilla ei ollut yhteyttä riskiin.
Yhteys sydän- ja verisuonitauteihin oli myöskin epäselvä. Lukuisissa tutkimuksissa maitorasva näytti suojaavan sydän- ja verisuonitaudeilta, mutta muutamassa tutkimuksessa se taasen näytti lisäävän riskiä. Useissa tutkimuksissa mitään yhteyttä ei löytynyt.
Erot yksittäisissä tutkimustuloksissa saattavat selittyä maitotuotteiden erilaisilla ominaisuuksilla. Toisaalla lehmät laiduntavat ja syövät ruohoa, kun taas toisaalla ne syövät rehua sisätiloissa. Lisäksi esimerkiksi perinteisillä juustoilla voi olla erilaisia terveysvaikutuksia kuin jäätelöllä tai pizzalla.
Tutkimus julkaistiin European Journal of Nutrition -lehdessä. The relationship between high-fat dairy consumption and obesity, cardiovascular, and metabolic disease
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti