"Vaalean viljan ja sokeripitoisten tuotteiden, kuten karkkien, virvoitusjuomien ja kahvileipien jättäminen pois on ihan fiksua ruokavalion parantamista. Niiden tilalle ei pidä kuitenkaan tuoda eläinrasvaa tai -proteiineja."Proteiinin lisääminen ei olekaan tarpeellista, kunhan sen saanti on riittävää. Fogelholm kuitenkin kieltää lisäämästä eläinrasvaa, vaikka hiilihydraattien vaihtaminen eläinrasvaan on useissa tutkimuksissa parantanut koehenkilöiden terveyttä. Vastustaako Fogelholm parempaa terveyttä, jos se saavutetaan eri tavalla kuin hän itse haluaa ja suosittelee?
"Hyviä hiilihydraatteja, kuten täysjyväviljaa ja hedelmiä, ei pidä vähentää."Tässä on kaksi ongelmaa. Ensinnäkin hedelmissä on huomattavasti vähemmän hiilihydraatteja kuin täysjyväviljassa. Karppaajien ei siten tarvitse rajoittaa hedelmien syöntiä siinä määrin kuin viljatuotteiden syöntiä. Toiseksi täysjyväviljan "hyvyys" on osoitettu vain valkoiseen viljaan verrattuna. Viljaton ruokavalio on taasen tutkitusti terveellisempi kuin täysjyväviljaa painottava. Täysjyväviljankin vähentäminen on siis terveellistä, kunhan sitä ei vaiheta valkoiseen viljaan, mitä karppaajat eivät tee. Miksi Fogelholmin pitää vastustaa hyviä muutoksia?
Liian tiukka karppaaminen aiheuttaa pitkällä aikavälillä todennäköisesti enemmän haittaa kuin hyötyä, Fogelholm sanoo. "Tyypin 2 diabeteksen riski kasvaa, sydäntautien riski voi kasvaa, ja todennäköisesti myös suolistosyöpien riski kasvaa"Fogelholm on sanonut aikaisemmin, ettei karppaamisesta ole pitkän aikavälin tutkimustietoa. Nyt hän kuitenkin väittää karppauksen aiheuttavan sydäntauteja ja suolistosyöpiä, joihin sairastumusta voidaan tutkia luotettavasti vain pitkän aikavälin tutkimuksilla. Hän siis puhuu itsensä pussiin, uhkaa jollakin sellaisella, jonka todenperäisyydestä hän ei voi tietää sen enempää kuin minäkään voin, koska asiaa ei ole tutkittu. Tähän mennessä tehdyissä lyhyemmissä tutkimuksissa karppaus on parantanut sydäntautien riskitekijöitä, vaikka toki varsinaisesta sairastumisen riskistä emme voi olla varmoja. Miksi pelotella aiheettomilla uhkauksilla?
Tyypin 2 diabetes onkin suoraviivaisempi juttu. Se diagnosoidaan kohonneiden verensokeriarvojen perusteella, ja näitä arvoja on helppo seurata tutkimuksissa jo lyhyemmälläkin aikavälillä. Yksi karppauksen parhaita puolia on nimenomaan verensokerin laskeminen ja tasoittaminen ja insuliinin tarpeen vähentäminen, joten on todella paksua Fogelholmilta väittää, että tiukka karppaus kasvattaisi diabeteksen riskiä. Sekä taudin kehittymisen mekanismi että tieteellinen näyttö kertovat aivan muuta.
Etsin PubMed-tietokannasta tutkimuksia, joissa koehenkilöt ovat noudattaneet tiukkaa vähähiilihydraattista eli ketogeenista ruokavaliota ja joissa on mitattu veren paastosokeri tai tehty sokerirasituskoe. Tällaisia tutkimuksia löytyi 8 kappaletta [1-8]. Osassa niistä koehenkilöt olivat terveitä ja osassa tyypin 2 diabeetikkoja. Kaikissa tutkimuksissa tiukka karppaus laski verensokeria eli laski diabetesriskiä. Yhdessäkään tutkimuksessa ei verensokeri noussut, eli Fogelholmin teorialle ei löydy tukea.
Fogelholm ei pyynnöstäni huolimatta esittänyt mitään tutkittua tietoa tai muutakaan selvitystä väitteidensä tueksi. Hän on aikaisemmin valittanut julkisuudessa, että tuntuu ikävältä, kun häntä on kutsuttu valehtelijaksi.
Voisiko asiaa selittää mitenkään vaikkapa se, että hän sanoo täysjyväviljan olevan hitaasti imeytyvää hiilihydraattia, vaikka todellisuudessa se on useimmiten nopeasti imeytyvää? Fogelholm pelottelee jatkuvasti karppaajia täysjyväviljatuotteiden karttamisen vaarallisuudesta, vaikka vilja on ihmiskunnan evoluution kannalta vasta aivan uusi elintarvike.
Voisiko asiaa selittää se, että hänen mukaansa rasvaisten maitotuotteiden terveellisyydestä ei ole mitään näyttöä, vaikka todellisuudessa sitä on runsaasti?
Tai se, että nyt hänen mukaansa tiukka karppaus lisää tyypin 2 diabeteksen riskiä, vaikka tutkitun tiedon mukaan se laskee verensokeriarvoja?
Itse lisäisin tähän lopuksi vielä, että on kovin harmillista, että pohjoismaisia ravitsemussuosituksia laativan ryhmän molemmilla suomalaisjäsenillä, sekä Mikael Fogelholmilla että Ursula Schwabilla on vaikeuksia pysyä totuudessa.
Hyvää joulua ja rehellistä uutta vuotta, Mikael Fogelholm!
Lähteet:
- A pilot study of the Spanish Ketogenic Mediterranean Diet: an effective therapy for the metabolic syndrome
- A randomized trial of a low-carbohydrate diet vs orlistat plus a low-fat diet for weight loss
- The effect of a low-carbohydrate, ketogenic diet versus a low-glycemic index diet on glycemic control in type 2 diabetes mellitus
- Spanish Ketogenic Mediterranean Diet: a healthy cardiovascular diet for weight loss
- A low-carbohydrate, ketogenic diet to treat type 2 diabetes
- Long-term effects of a ketogenic diet in obese patients
- The human metabolic response to chronic ketosis without caloric restriction: physical and biochemical adaptation
- Effects of diet composition and ketosis on glycemia during very-low-energy-diet therapy in obese patients with non-insulin-dependent diabetes mellitus
Hyvä Jari! Olipahan erinomainen kirjotus! Ootko koittanu laittaa juttuvinkkiä mediaan näistä valehteluista?
VastaaPoistaAika harvoin tuntuu mediaa kiinnostavan kaivella näitä juttuja. Ainoa asia, johon muistan useamman toimittajan tarttuneen olivat Matti Uusituvan taloudelliset sidokset.
VastaaPoistaKun nyt puhutaan paljon tuosta ettei karppaajan suolisto pitkän päälle voi voida hyvin ilman täysjyväviljaa niin olen miettinyt että mikä siinä niin tarpeellista on? Ymmärtääkseni juuri viljan kuitu on paksusuolen syövän ehkäisyssä se tärkeä. Itse ratkaisin asian niin että rupesin syömään juuri sitä kuitua, pelkkää kuitua, tuhtiin bulgarian jugurttiin tai suuresti välillä himoitsemaani viiliin, muutama ruokalusikallinen leseitä ja pikkusen marjoja/hedelmiä, eikä tule liikaa hiilareita mutta viljan kuidut on ruokavalioon saatu!
VastaaPoistaFogelholm on valehtelija jos kukaan. Miten se karppaus voi lisätä D2 todennäköisyyttä kun ne, jotka ovat D:en saaneet paranevat nimenomaan karppaamalla.
VastaaPoistaLeivän tuputtaminen ylipainoiselle on rikos.
Sami
Fogelholm on oikeassa.
VastaaPoistaMinkä asian suhteen Fogelholm on mielestäsi oikeassa ja millä perusteella?
PoistaMinä oon vähähiilihydraattisella ruokavaliolla laihtunut yli 20 kiloa, sokeriarvot laskeneet, varanpaine lakenut ja kolestroli samoin, lääkitystä vähennetty puoleen. Oman lääkärin kanssa alkuun kättä väännetty, sitten lopetin asiasta puhumisen, kunnes oli selkeitä tuloksia näyttää. Vielä yritti tohtori jotakin änkyttää, sittemmin on asian hyväksynyt, kun mitään negatiivista ei ole ilmaantunut. Ja aion jatkaa valitsemallani tiellä!
VastaaPoistaNiin tuttua. Tosin moni lääkäri jaksaa tuputtaa omia ohjeitaan vaikka kuinka näkisi, että potilas paranee vähemmällä tärkkelyksellä ja vapaammalla rasvan käytöllä. Uskomattomia fundamentalisteja nämä lääkärit ja ravitsemustieteilijät. Tiedemiestä heissä ei ole karvan vertaa.
PoistaSami
Onhan tuo Fogelholm leikkinyt ennenkin lääkäriä,,,valelääkäriä nimenomaan
VastaaPoistaOnhan tuo Fogelholm leikkinyt ennenkin lääkäriä,,,valelääkäriä nimenomaan
VastaaPoista