keskiviikko 14. maaliskuuta 2012

Voileipä lisää ennenaikaisen kuoleman riskiä

Voileivän syönti lisää ennenaikaisen kuoleman riskiä selvästi, kertoo Harvardin yliopistossa Yhdysvalloissa tehty tutkimus. Tutkimukseen osallistui yli 120 000 ihmistä, joiden ruokailutottumuksia ja terveyttä seurattiin yli 20 vuoden ajan.


Tutkijoiden mukaan jopa 7-9 prosenttia kaikista tutkimuksen aikana sattuneista kuolemantapauksista olisi voitu välttää, jos koehenkilöt olisivat rajoittaneet voileivän syöntiään. Voileipä lisää etenkin sydänsairauksien ja syövän riskiä. Voileipää päivittäin syöneiden riski kuolla kasvoi noin 13 prosenttia.

Ai niin! Unohdin melkein mainita, että kyseessä on täsmälleen sama tutkimus, josta suomalaiset tiedotusvälineet ovat viime päivinä uutisoineet otsikolla "Punainen liha lisää ennenaikaisen kuoleman riskiä".

Tutkimuksessa laskettiin - kummallista kyllä - punakseksi lihaksi varsinaisen punaisen lihan lisäksi myös mm. hampurilaiset ja lihavoileivät. Tämä vaatimaton yksityiskohta kuitenkin jostakin syystä katosi kaikesta uutisoinnista. Näin niitä mielikuvia luodaan...
Questionnaire items about unprocessed red meat consumption included "beef, pork, or lamb as main dish" (pork was queried separately beginning in 1990), "hamburger," and "beef, pork, or lamb as a sandwich or mixed dish."
Voimme siis vain pohtia ja arvailla, onko riskin syynä ollut punainen liha itsessään vaiko kenties sittenkin voileipien, hampurilaissämpylöiden tai niiden mukana usein tulevien ranskalaisten perunoiden ja sokeroitujen virvoitusjuomien huonolaatuiset hiilihydraatit. Noin puolet naudanlihasta Yhdysvalloissa syödään nimenomaan hampurilaisina.

Tutkimus julkaistiin Archives of Internal Medicine -lehdessä. Red Meat Consumption and Mortality; Results From 2 Prospective Cohort Studies

5 kommenttia:

  1. Ei tämä kritiikki oikein osu. Samalla tavalla se liha lasketaan kun se syödään riisin kanssa tai perunan kanssa samalla lautasella. Hiilari on kyytipoikana olipa siinä sitten pitsataikinaa, voileipää, riisiä, perunaa tai pastaa. Ruuasta eism voi leivistä lasketaan vain lihagrammat, ei siihen ynnätä leivän painoa. Pitäisikö tämän logiikan mukaan laskea vain lihat jotka syödään ilman mitään muuta samanaikaista (hiilari)ruokaa, tyyliin vain pihvi ja vesi samalla aterialla?

    Keskeiset virhelähteet vaikioidaan väestötutkimuksissa (vaikkei koskaan täydellisesti).

    VastaaPoista
  2. EI VITTU OIKEESTI! Jokainen täältä lähtee joskus, ihan sama syökö jotain voileipiä lihalla vai ilman vai lihaa voileivällä vai syökö yhtään mitään, helvetti minä ainakin syön just sitä mitä haluan niin ei tarvii sitten kuolinvuoteella miettiä!

    VastaaPoista
  3. Hampurilaisen ja voileivän välissä olevan lihan kyytipojat tiedetään aika hyvällä varmuudella. Näin monta muuttujaa kun on niputettu yhteen, niin paha siitä tietää, onko kyseessä pihvi, sämpylä, leipä, ranskalaiset vai kokis. Siitä voi sitte valita jonkun ja nostaa otsikkoihin, kuten esim. STT ja minä olemme tehneet. :)

    VastaaPoista
  4. Hyvä Jari! Olet aivan oikeassa, liha on lihaa ja leipä on leipää. Voileipä ja hampurilainen eivät oikeastaan ole kumpaakaan vaan jonkin sortin sekasikiöitä. Tällaisesta tutkimuksesta ei todellakaan voi nostaa syylliseksi vain sitä punaista(?) lihaa tai leipää tai mitään muutakaan.

    VastaaPoista