Professori Mustajoki totesi Vox-puheessaan, etteivät hiilihydraatit, rasvat ja proteiinit aiheuta lihavuutta. Hänen mielestään syy löytyy herkullisesta ja helposti saatavilla olevasta ruoasta.
Sisätautien erikoislääkäri ja professori Pertti Mustajoki on aikaisemmin valistanut kansaa rasvan vaaroista. Vuonna 1996 hän kirjoitti Lääketieteellisen Aikakauskirja Duodecimin pääkirjoituksessa yhdessä Antti Aron kanssa, että ravinnon rasva on lihavuuden aiheuttaja. Kirjoituksen perässä oli vieläpä vakuuttava lähdeluettelo, joten tottahan se täytyy olla, eikö niin?
Mustajoen kanta on kuitenkin muuttunut vuosien varrella. Hän on jo useita vuosia sitten todennut, että lihavuusepidemian syynä olisi elinympäristön muuttuminen lihottavaksi vähentyneen liikunnan ja energiapitoisen ruoan myötä.
Mustajoki puhui pari päivää sitten Helsingin yliopiston ja Helsingin Sanomien järjestämässä Vox-tilaisuudessa. Hän siteerasi maineikasta hollantilaista ravitsemustieteen professoria ja tutkijaa Martijn Katania, jonka mukaan hiilihydraatit, rasvat ja proteiinit eivät aiheuta lihavuutta. Mustajoki oli Katanin kanssa samaa mieltä, joten eiköhän rasvan syyttäminen ole hänen osaltaan jo ohi. Alla on lyhyt videoleike:
Katso koko video tilaisuudesta Helsingin yliopiston videopalvelussa: VOX 19: Ristiriitainen ruoka
Ei rasva eikä muukaan. Muttta jos voit syödä vuorokaudessa syödä 1700 kcal niin haluatko syödä rasvaa vaiko vaiko kasviksia vai sokeria. Siitä on kysymys. Jos syöt enemmän kuin kulutat, paino nousee, jos vähemmän niin paino laskee. Siitä mitä syöt riippuu saatko kaiken elimistösi tarvitsemat ravinteet, vitamiinit, yms.
VastaaPoista