maanantai 1. huhtikuuta 2013

Helsingin kouluihin leipäpäivä

Helsingin kaupunginvaltuusto hyväksyi viime torstaina tiukassa äänestyksessä aloitteen kouluruokailun leipäpäivästä. Ensi viikosta alkaen kaikkien kaupungin koulujen ruokaloissa vietetään joka maanantai leipäpäivää.

Maanantaisin ei Helsingissä tarjoilla enää varsinaista lämmintä ruokaa, vaan oppilaat voivat syödä kolme viipaletta tuoretta ruisleipää ja rajattomasti näkkileipää. Leivän kanssa tarjotaan kevytmargariinia, kurkkua ja vähärasvaista juustoa. Lisäksi aterian lisukkeeksi saa tuoretta porkkanaraastetta.

Helsingin kaupungin opetusviraston nimettömänä pysyttelevän tiedottajan mukaan idea leipäpäivästä tuli alunperin Leipätiedotus ry:ltä. "Leipätiedotus on toimittanut meille laskelmat, joiden mukaan ruisleivästä saa kaikki tarvittavat ravintoaineet ja runsaasti kuitua, jota kasvavat lapset tarvitsevat. Arvostamme yhdistyksen pyyteetöntä työtä koululaisten hyvinvoinnin ja kansanterveyden puolesta. Lisäksi voimme säästää lähes viisi prosenttia kouluruokailun budjetissa."

Opetusministeriö harkitsee käytännön laajentamista koko maan kouluihin lähikuukausien aikana, jos palaute leipäpäivästä on hyvää.

8 kommenttia:

  1. Leipäpäivä on hieno ele, varsinkin jos pöydässä on tarjolla laadukasta ja runsaskuituista leipää. Mutta... Tilastollisesti maanantaisin menee paljon enemmän ruokaa kuin muina viikonpäivinä kouluruokaloissa, koska on on paljon lapsia ja nuoria, jotka eivät syö kunnolla viikonloppuisin. Tämän vuoksi olisi todella tärkeää saada koulussa lämmin ja ravitseva ruoka juuri maanantaina. Leipäpäivän ajankohta voisi olla sitten tiistai, keskiviikko tai torstai. Perjantaisin nimittäin taas tarvittaisiin ravinteikas ateria, jotta lapset ja nuortet pärjäisivät viikonlopun yli.

    VastaaPoista
  2. Loistava idea. Lapset oppivat erilaisia ruokailumahdollisuuksia tällä tavalla. Kotonahan se varsinaisesti kuuluu syödäkin lämpimät ruuat, siis pääsääntöisesti se ruokkiminen kuuluu vanhemmille!. Tai voisihan Suomessakin ottaa käyttöön maksullinen kouluruokailu.

    VastaaPoista
  3. Heheh-. Minulla meni täydestä, kun en muistanut, että on aprillipäivä. Kyllähän muksujen syöttäminen kuuluu vanhemmille, ja kun kaikessa pitää säästää, niin kouluateriat voisi todella laittaa edes nimellisesti maksullisiksi, niin lapsetkin oppisivat olemaan vähemmän nirsoja, ja ymmärtäisivät, että ei ole ilmaisia lounaita elämässä. Ei kait muualla maailmassa olekkaan ilmaista kouluruokailua, vai onko?

    VastaaPoista
  4. Onhan toi leipäpäivä niin kuolleenasyntynyt idea että todennäköisesti Leipätiedotus järjestää sen pian läpi jossainpäin Suomea (vinkki vedonlyöjille: Savo on tässä vahvoilla). Todennäköisesti kuitenkin vain vuosittaisena, ei sentään viikottaisena... odotamme "innolla" tämänvuotista leipäviikkoa.

    Mitä tulee kouluruokien maksullisuuteen niin ensimmäisenä siitä kärsisi juuri ne lapset jotka kipeimmin tarvitsevat edes JOTAIN ruokaa.

    VastaaPoista
  5. Hehe, mulla meni ihan täydestä vielä näin viikon päästäki :D! Oikee raivostuin ja luin ääneen tätä koulussa, kun mulle sanottiin, että lueppa se päivämäärä vielä uudestaan..:D

    VastaaPoista
  6. Ei hitto meinasin jo ihan kuumentua!!!!!!!! Ei tullu mieleenkään kattoa millon tää on jukaistu :D

    VastaaPoista