Onko THL oikeassa tiedottaessaan, että suomalaiset karppaajat korvaavat hiilihydraatteja kovilla rasvoilla?
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) tiedotti viime vuoden elokuussa FINRISKI 2012 -tutkimuksen tulosten julkaisemisen yhteydessä seuraavasti:"Vähähiilihydraattinen ruokavalio, jolla oikein toteutettuna on terveyttä edistäviäkin vaikutuksia, on saanut epäterveellisen suomalaisen muunnelman, jossa hiilihydraatteja korvataan kovilla rasvoilla.""Kovien rasvojen" terveysvaikutuksia olen käsitellyt jo aikaisemmin*, joten tässä kirjoituksessa en pohdi niitä vaan pelkästään suomalaisten karppaajien tottumuksia rasvan käytön suhteen.
Itse asiassa samassa FINRISKI 2012 -tutkimuksessa THL kysyi koehenkilöiltä myöskin, noudattavatko ne vähähiilihydraattista ruokavaliota. Laitoksella on siis olemassa ainakin karkeaa tietoa siitä, minkälaisia rasvavalintoja suomalaiset karppaajat tekevät. Jostakin syystä sitä tietoa ei ole toistaiseksi julkaistu lupauksista huolimatta, vaikka tutkimuksen ensimmäisten osatulosten julkaisusta on kulunut jo 7 kuukautta.
Valio on teettänyt lokakuussa 2011 kyselytutkimuksen, jossa todettiin karppaajien rasvoista seuraavasti:
"Hyvin harvat mieltävät karppauksen ääridieetiksi, jossa suosittaisiin kovia rasvoja. Enemmistön mielestä myös karpatessa on syytä kiinnittää huomiota sekä rasvan määrään että laatuun."Kyseisen tutkimuksen sanoma on siis ristiriidassa THL:n tiedotuksen kanssa. Laatukysymyksessä voi toki olla muitakin näkökulmia kuin rasvahappojen suhde.
Kannoin myös oman vaatimattoman korteni kekoon ja tein nettikyselyn suomalaisten karppaajien rasvan käytöstä kahdessa paikassa; Karppaus.info-keskustelufoorumilla ja Vähähiilihydraattisen ruokavalion Facebook-sivulla. Pidin kyselyn mahdollisimman yksinkertaisena. Vastausvaihtoehtoja oli kolme: (1) enimmäkseen eläinrasvaa, (2) enimmäkseen kasvirasvaa ja (3) molempia menee.
Karppaus.info on suosittu keskustelupalsta ja vertaistuen tarjoaja. Palstalla on lähes 40 000 rekisteröityä käyttäjää, mutta aktiivisten käyttäjien määrästä ei ole tarkempaa tietoa. Kyselyyn tuli noin kolmen päivän aikana 127 vastausta.
Hieman yli puolet vastanneista ilmoitti käyttävänsä enimmäkseen eläinrasvaa, ja hieman alle puolet ilmoitti, että molempia menee. Kukaan ei ilmoittanut käyttävänsä enimmäkseen kasvirasvaa.
VHH-ruokavalion Facebook-sivulla on noin 3 100 tykkääjää tai seuraajaa. Kyselyyn vastasi kolmessa päivässä 140 henkilöä. Kysely oli julkinen, joten on mahdollista, että osa vastaajista ei ollut karppaajia.
Facebookin puolella tulos oli hieman erilainen. 31 % ilmoitti käyttävänsä enimmäkseen eläinrasvaa, 9 % enimmäkseen kasvirasvaa ja 60 % kertoi, että molempia menee.
En ymmärrä paljoakaan virhemarginaaleista tai tilastotieteestä muuten, joten yhteenvetoni tuloksista on varsin karkea. Arvelisin, että noin puolet suomalaisista karppaajista käyttää melko tasapuolisesti eläin- ja kasvirasvaa. Hieman alle puolet käyttää enimmäkseen eläinrasvaa. Pieni vähemmistö, mahdollisesti viitisen prosenttia, käyttää enimmäkseen kasvirasvaa.
Mainittakoon vielä, että THL tarkoittanee "kovalla rasvalla" tyydyttyneitä rasvahappoja. Eläinrasva ei suinkaan ole siinä mielessä pelkästään kovaa rasvaa. Tyydyttyneiden rasvahappojen osuus kaikesta rasvasta on esimerkiksi lohifileessä 22 %, kokonaisessa broilerissa 32 %, kananmunassa samoin 32 %, sianlihassa 40 %, naudanlihassa 56 % ja voissa 69 % (lähde: Fineli).
Miten sinä tulkitset tuloksia? Kommentoida saa.
* Lue myös:
Karppausta kovalla rasvalla
“Kova” rasva ei ole yhteydessä sydän- ja verisuonitauteihin
Pienet LDL-hiukkaset - vaiettu kolesterolisalaisuus
Tässä vielä yksi idea keskusteluun:
VastaaPoistaSaneleeko Suomessa joku, minkälaista rasvaa karppaajien tulisi käyttää?
Jos sanelee, niin "tottelevatko" karppaajat, vai tekevätkö he kuitenkin kuten itse parhaaksi näkevät?
Vastasin kyselyyn "pelkkää eläinrasvaa" koska käytän pelkkää eläinrasvaa - siis silloin kun käytän rasvaa. Käytän kuitenkin rasvaa oikeastaan pelkästään paistamiseen, ja siihen minusta sopii parhaiten voi. Lisäksi syön juustoja ja jugurttia. Ehkä "enimmäkseen eläinrasvaa", vaikka fakta onkin, tapauksessani antaa hiukan liian "ruman" (THL:n mielestä) kuvan.
VastaaPoistaVastasin itse FB-kyselyyn "lähinnä eläinrasvaa". Ruoanlaittoon, leivontaan ym. käytän aina voita. Kastikkeet ym. tehdään oikeasta kermasta, sen lisäksi syön 10% turkkilaista jogurttia, täysrasvaisia juustoja, ja jos maitoa juon, juon luomu täysmaitoa. Pääasiassa siis eläinrasvaa, tai millä nimellä sitä kukakin nimittää. Salaatinkastikkeena käytän oliiviöljyä. Teehen lisään teelusikallisen kylmäpuristettua neitsytkookosöljyä (on muuten hyvää!), lisäksi syön paljon avokadoja. Itse asiassa minun olisi ehkä kannattanut vastata "molempia menee", koska käytän kyllä molempia, pääasiassa eläinrasvaa kuitenkin. Pointti on se, että rasvat ovat luonnollisia eikä niitä ole käsitelty teollisesti lisäämällä liuottimia tai säilöntäaineita ym. En siis koskisi pitkällä tikullakaan esim. rypsiöljyyn tai margariineihin! Pyrin syömään aika pitkälti Antti Heikkilän ohjeiden mukaan - ja voin paremmin kuin koskaan! :) Hyvän kirjoituksen olit taas tehnyt, kiitos!
VastaaPoistaSyön valtavia määriä pähkinöitä ja juustoja ja kermaakin menee... Näistä tulee iso osa syömistäni rasvoista. Lisättyä rasvaa on voi, neitsytoliiviöljy ja -kookosöljy. Ehkä eniten menee neitsytkookosöljyä, sitä kun ahmin suoraan lusikalla suuhun, kerran päivässä.
PoistaSiis maitorasvoja tulee syötyä paljon, mutta ei eläinrasvoja lihasta. Vähän vaikea arvioida rasvan osuuksia, kun suurin osa ei ole lisättyä rasvaa, vaan rasvaisista ruoka-aineista saatua. Määrillä ei mielestäni ole niin väliä, kunhan syön kaikkia!
Enpä oo päässy vastaamaan, kun olen ollut yhtyksien tavoittamattomissa. Vastataan siis jälkikäteen. Ehdottomasti enimmäkseen eläinrasvaa. Ennen muuta voita(!), kermaa, juustoja, smetanaa ja rasvaista lihaa. Lisäksi jonkin verran manteleita, kookosta ja -öljyä, oliivia ja -öljyä, avokadoa, pellavaa ja siemeniä.
PoistaMinäkin näin jälkijunassa vastailen rasvakyselyyn.
VastaaPoistaKuulun tähän molempia menee. Pyrin käyttämään kasvisrasvoja mahdollisuuksien mukaan, mutta voita ja muita elänrasvojen lähteitä käytän yhtä lailla.
Meikäläinen käyttää molempia. Suottapa tuota voita pelkäämään, mutta rypsiöljyä en tykkää käyttää sen huonon omega3-/omega6-suhteen takia.
VastaaPoista